mitaluimmekerran's reviews
780 reviews

Punaisten kyynelten talo by Terhi Rannela

Go to review page

4.0

Miten tällaiselle kirjalle voi antaa arvosanan? Kambodžan historiaan sijoittuva fiktiivinen tarina on alkuun niin järisyttävän vahva, että lukemisesta tulee huono olo. Mutta kun tarina siirtyy tähän päivään, se lässähtää ja pahasti. Silti se on tärkeä muistutus siitä historiasta, josta ei tiedetä liikaa, niistä kohtaloista, jotka kuolivat kauheuksien keskellä Demokraattisen Kamputsean aikana. Jotain tämä kirja on kolmen ja neljän tähden väliltä, pitää hieman vielä miettiä.
Karkkipäivä by Markus Nummi

Go to review page

3.0

No nyt en kyllä yhtään tiedä mitä pidin. Alku oli niin piinallisen hidas ja sekava, että meinasin vielä sadannen sivun kohdalla jättää kesken. Jatkoin silti, ja ihan hyvä niin, sillä puolesta välistä eteenpäin tätä ei voinut enää laskea käsistään. Aika paljon suurempaa tältä silti kyllä odotin, tähdet jotain kolmen ja neljän väliltä. Ehkä jäsentelen ajatukset myöhemmin hieman selkeämmiksi.
Sopimus by Heli Naski, Audrey Magee

Go to review page

1.0

Olipa jotenkin hengetön. Henkilöhahmot olivat paperinohuita, epäloogisia ja vaikka dialogivetoista kerrontaa oli helppo seurata, ei se antanut tarinalle mitään syvyyttä. Jotain suurempaa tällä yritettiin hakea, ja luulen ehkä juuri ja juuri saaneeni kiinni mitä, mutta siihen ei ylletty, kokonaisuus oli liian irrallinen ja yksitoikkoinen. Kirjoitin tähän ensin, että ei tämä huono ollut, mutta en vain tästä tykännyt, mutta oli tämä sittenkin. Huono.
Islamin käsikirja by Jaakko Hämeen-Anttila

Go to review page

4.0

Yli kymmenen vuotta sitten julkaistu teos on edelleen ajankohtainen, avartava ja täydellisen tervetullutta vastapainoa median äärettömän yksipuoliselle Lähi-Itä-kuvaukselle. Tämänkaltainen teos pitäisi olla pakollinen peruskoulun uskontotiedon opetuksessa.
Leijat Helsingin yllä by Kjell Westö

Go to review page

5.0

Olipa se ihana. Jotenkin vielä täyteläisempi ja kokonaisvaltaisempi kuin muistin, vaikken tästä muuta sitten kuitenkaan muistanutkaan kuin sen, että pidin. 10 vuotta sitten tämä oli ensimmäinen Westöni, nyt se on toisella lukukerralla lähes yksi elämäni kirjoista. Melkein haikeaa, että se jo loppui.
Kauheimmat runot by Antti Holma

Go to review page

3.0

Onpa tätä vaikea arvioida. Puolet kirjasta oli aika väsynyttä alapää- ja alkoholismihuumoria, joiden terä ei joko viihydyttänyt ensimmäisessäkään runossa tai sitten se kirosanaläppä kyllästytti jo alle puolen välin. Mutta sitten oli taas runoilijahahmot Edith Södermalm sekä etenkin Karin Toisiks-Paraske, joiden lämmin arkihuumori hymyilytti loppuun saakka. Niitä olisi lukenut niin mielellään enemmänkin, että niiden kallistuisivat jopa neljään. Hassua, tämä yllätti osittain ihan positiivisesti.
Syötäväksi kasvatetut by Elina Lappalainen

Go to review page

4.0

Tämän kirjan lukemisen pitäisi olla pakollista kaikille, jotka syövät eläinkunnan tuotteita. Ei Suomen eläintuotannon tilanne lohduton ole, mutta eniten ärsyttää asenne "älä kerro kun tulee paha mieli!". Jos kuluttaa, pitää seistä valintojensa takana. Ja siihen ohjaa myös Lappalaisen teos, kiitettävän kiihkottomasti, perustellen ja aihetta monipuolisesti käsitellen.
We Should All Be Feminists by Chimamanda Ngozi Adichie

Go to review page

4.0

Hieno pieni kirja feminismistä, joka on toiminut takuulla vakuuttavasti puheena. Adichie kirjoittaa vahvasti, oli kyseessä romaani tai feministinen puheenvuoro, ja näistä ajatuksista saisi olla keskustelua suomessakin laajemmin ilman, että feministisyys leimattaisiin aina joko huuhaaksi tai miesvihaksi.
Hyvän naisen rakkaus by Alice Munro

Go to review page

4.0

En meinannut saada tästä alkuun irti oikein mitään, vaikka omalla tavallaan ensimmäisetkin novellit toki olivat laadukkaan hyviä. Lopulta kieli ja maailmat kävivät kuitenkin tutuiksi ja viimeiset kaksi tarinaa veivät jalat täysin alta. Munro alkaa kyllä pikkuhiljaa kivuta kohti lempikirjailijoitani.