Kauniin runollinen kirja surusta. Kirjasta jäi eniten mieleen kirjan rauhallinen ja tunteellinen tunnelma. Tästä iso kiitos on varmasti myös lukijan ansiota.
Todella tärkeä kirja, joka avaa silmiä sairaanhoitajan ammattiin. Täytyy nostaa hattua jokaiselle alalla olevalle. Tämän olisi hyvä päätyä monen päättäjän luettavaksi.
Pirjo Heikkilän lukemana kirja toimii todella hyvin. Äänenpaino pysyy tasaisena ja sanat saavat kaiken huomion.
Hiukan liikaa selitystä sairauksista ja mielenterveysongelmista, ei tarpeeksi sattumia sairaalasta. Olisin mielellään kuullut lisää millaista on olla töissä terveysalalla.
Rakastan Dess Terentjevan säeromaaneja. Tähän voin todeta aivan identtisesti kuin Freestyle kirjaan: "En muista milloin viimeksi olisi ollut näin helppoa lukea kirjaa. Säeromaani liukuu eteenpäin kuin itsestään eikä tätä saa helposti laskettua käsistä." Tämä oli totta myös tämän teoksen kanssa, hotkin kirjan yhdellä istumalla.
Koska kirjassa isona aiheena oli biseksuaalisuus, oli tämä mulle hyvin samaistuttava. Myös pienellä paikkakunnalla asuminen, missä kaapista tuleminen on aina riski.
Rakastin kirjan hahmoja, myös niitä ilkeitä, sillä kaikki tuntui niin todelliselta. Alle 200 sivun aikana teos ehtii käsittelemään monia aiheita, kuten kiusaamista ja ulkopuolisuuden tunnetta seksuaalisuuden lisäksi. Kirjassa myös mietitään, onko pakko olla aktivisti jos kuuluu vähemmistöön? Nämä on mielestäni tosi kauniita ja tärkeitä mietintöjä.
Haluaisin sanoa tästä kirjasta niin paljon hyvää ja kehua maasta taivaisiin, mutta en osaa pukea enempää ajatuksiani sanoiksi. Sanon siis vaan sen, että olisipa kaikki Dess Terentjevan säeromaanit saatavilla kaikissa kouluissa ja missä ikinä nuoret hengailee. Toivottavasti jokainen sateenkaarinuori löytää nämä kirjat ja tietäisi, että ei ole yksin.
Elämäkerrallinen sarjakuvateos avaa Ville Rannan nuortuutta lehden toimituksessa, keski-iän melankolista ajatusmaailmaa ja viininjuontia. Voiko kaveriporukalla nähdä ilman alkoholia? Onko vanhat kaunat vielä sovittavissa? Muistaako kukaan edes niitä enää?
Taas kerran loistava sarjakuvaromaani, jonka luin yhdeltä istumalta.
Monen kirjailijan kirjoittama kirja itselleen tärkeistä kirjoista ja kirjailijoista, eli heidän elämän suurteokset. Suurin osa valituista suurteoksista oli mulle ennestään tuntemattomia, mutta kirjan jälkeen monen haluisin lukea.
Kadehdin kirjailijoiden tyyliä analysoida teoksia ja luoda todella kauniita tekstejä näistä kirjoista.
Vaihdoin äänikirjaan, kun en tuntunut saavan kirjaa eteenpäin luettuna. Tämä olikin täydellinen vaihtoehto, sillä esseet oli huomattavasti helpompi sisäistää Vilma Melasniemen lukemana. Loppupään esseet jää siis tästä syystä itselle paremmin mieleen.