Olihan se kaunis. Surumielinen, lumoavasti kirjoitettu, vahvaa jatkoa sille mihin Neljäntienristeys jäi. Tosin kun sen luki heti edellisen osansa perään, ei se ehkä antanut niin paljoa kuin olisi pienen tauon kanssa saattanut, vaikka Kinnunen tuntuikin tämän toisensa kanssa löytäneen paremmin tyylinsä, jäi tarina silti hieman ensimmäisen varjoon. Mutta ei kovin paljoa, tämä todella kannattaa lukea.