A review by mitaluimmekerran
The Lily Theater: A Novel of Modern China by Lulu Wang, Lulu Wang

1.0

No nyt oli hämmentävä kirja. En edes tiedä mitä siitä kirjoittaa, sen verran veti loppu jalat alta koko tarinalta.

Poliittisen historian kuvauksena kirja oli paikoitellen mielenkiintoinen, mutta alun turha aikahyppely sekoitti tarinaa kummasti, eikä lopulta oikein mikään liittynyt mihinkään, ja silti muka liittyi kaikkeen. Henkilöhahmot olivat piinaavan irrallisia, tarina paikoitellen niin pitkäveteinen, ettei meinannut luetuksi saada, mutta sitten yhtäkkiä lopuksi kuitenkin jotain täysin muuta, mitä ensimmäiset 400 sivua antoivat ymmärtää. On aika vahvasti olo, että en ihan tainnut ymmärtää sitten kuitenkaan.